lauantai 26. helmikuuta 2011

Viimeinen treenipäivä lauantaina - kiitokset

Harri on tulossa aamun reippaalta kympiltä tyytyväisenä. Kymppi sujui samaan tahtiin kuin muutama päivä sitten kova kymppi. Kunto sen kun nousee. Fiilis on korkealla. Juoksuohjelma on osunut nappiin!

Askel tuntuu kevyeltä. Antoisa kokemus jälleen. Kyllä on kiva palata Suomeen kotiin ja töihin ja päästä normaaliin elämänrytmiin. Tästä on hyvä jatkaa myös juoksua :)


Korvapuusteja tarjolla tänään päivällisellä. Vastaleivotut pullat maistuivat muillekin leiriläisille kuin vain suomalaiselle.

HATC:in pirteä ja tarmokas Sophie -siivooja saattui tulemaan minua tänää vastaan Itenissä käydessäni. Kiva oli tavata vielä häntä. Sophie jäi äitiyslomalle noin viikon kuluttua siitä, kun saavuin leirikeskukseen.


Tervehdys,

Now its is over! Upea tunne saada koko juoksuohjelma vedetyksi ilman mitään haavereita tai takapakkia. Olin erittäin iloinen juoksuleirin onnistumiseen, mitä osoitti myös tämän päivän juoksut.

Reipas kymppi

Heräsin aamulla klo 06:00 ja suoritin aamutoimet niin, että olin juoksutamineissa jo klo 06:45. Suuntana Eldoret asfalttitietä 5 km ja takaisin. Kyseessä oli reipas kymppi. Alamäki osuus kulki erittäin helposti ja siksi annoin jalkojen viedä vinhaa vauhtia eteenpäin. Puolivälin eli 5 km:n aika oli 19:37 - vaude, mikä aika. Sitten vain samaa tahtia takaisin. Ylämäkiosuus kysyi voimia paljon enemmän ja vauhti myös hidastui. Sain kuitenkin ponnisteltua viimeisetkin mäet melko mukavasti ylös, niinpä toisen puoliskon aika oli 22:17 eli yhteensä 41:54 - sekunnin nopeampi kuin kuusi päivää sitten juoksemani kova kymppi. Mies näyttää olevan todella hyvässä kunnossa - yes! Ilmeisesti olen palautunut hyvin edellisten viikkojen aikana juoksemistani lenkeistä. Tähän on hyvä ladata lisää Suomessa! Nyt suihkuun ja aamupalalle.

Kevyt 8 km

Lepäilin runsaan tunnin ja sitten vein viimeiset kortit Itenin postiin. Klo 11:30 olin jälleen valmiina juoksemaan - nyt oli kyseessä leiriohjelmani viimeinen lenkki, kevyt 8 km. Olimme sopineet Helenin kanssa, että hän poimii minut leirikeskuksesta juostuaan ensin n. 12 km. Ja niin myös kävi. Juoksimme urheilukentän suuntaan ja sieltä kaartaen maalaismaisemaan 4,2 km ja paluu Iten-Eldoret -maantielle, josta suuntasimme leirikeskukseen, yhteensä 8 km. Melko vinhaa vauhtia kuljimme koko ajan vauhdin ollessa 4:30-5:30 riippuen reitin profiilista. Sain vielä intoa lisätä vauhtia viimeisen kahden km:n kohdalla, niinpä loppuaika oli niinkin hyvä kuin 37:36. Hyvin kulkee! Sitten lounaalle, jossa tarjoiltiin kalakeittoa ja sämpylöitä sekä sallaattia (kurkku-tomaatti-sipuli-kaali). Kyllä maittoi. Pieneksi toviksi lepäämään ja sitten tunniksi aurinkoon (kun vielä se oli mahdollista).

Pullat hyvät leivotaan ...

Keittiöväki pyysi minua leipomaan heidän kanssaan korvapuusteja (kuten leivoimme vuosi sitten). Olin tuonut kaardemunnan ja kuivahiivan Suomesta. Joten ei muuta kuin taikinaa tekemään. Taikinan kohottamisen jälkeen kaulintaa ja sörsselit sisään ja niinpä pellillä oli pika puolin korvapuusteja melkoinen määrä. Samalla leivottiin bostonkakkua lopusta taikinasta. Hyvä pullan tuoksu kantautui nenään, joten korvapuustit olivat valmiita. Kello näytti olevan jo 18:30, joten puolen tunnin kuluttua saamme nauttia päivällistä, jota kokki ja apurit koko ajan valmistivat. Maggy oli minun apuna. Dorkas oli sairastunut ilmeisesti flunssaan ja oli siten "pelistä" poissa. Keittiöväen mielestä korvapuustit maistuivat hyviltä.
Kävin aloittamassa pakkaamisen huioneessani ja sitten palasin ruokalaan syömään. Saimme tänään uunissa paistettuja liuskeperunoita, kanakastiketta ja pinaattimuhennosta sekä tietenkin jäliruuaksi teen tai kahvin kanssa korvapuusteja.

Pakkaaminen ja lähtö HATC:ista

Mietin missä järjestyksessä teen loppuvalmistelut. Päätin ensin kirjoittaa blogin tältä päivältä ja sitten vasta pakata loppuun. En tiedä miten kaiken saan mahtumaan matkalaukkuun, kun on tuota uutta tavaraa ilmaantunut mukaan matkan varrelta. Sen teen minkä pystyn. Onhan tässä vielä pari tuntia jäljellä lauantaita. Huomenna sunnuntaina aamulla klo 07:20 HATC:in kuski Barnaba kyyditsee sekä minut että liettualaisen Rasan Eldoretin lentokentälle, josta Rasa jatkaa omaa reittiään Liettuaan ja minä puolestani Lontooseen yhdeksi yöksi. Sitten maanantaina aamulla lähtee lentokone Lontoosta kohti Helsinkiä, josta vielä on parin tunnin bussimatka Tampereelle. Olen joskun klo 15:00 jälkeen Tampereella. Kiva on palata kotiin ja töihin - tapaamisiin!

KIITOKSET

On ollut ilo tänään päättää juoksuohjelmaani, koska kaikki harjoiotukset ovat sujuneet ohjelman mukaisesti ja tulosten perusteella juoksukunto on mukavasti kohonnut. Kyseessä oli aivan sama ohjelma kuin viime vuonna. Tuntui hyvältä saada tänään manageri Micheliltä viesti: "Huikea loppu onnistuneelle leirille!" Näin minusta itsestänikin tuntuu. Fiilis on korkealla ja tuntuu, että voisin hetimmiten mennä maratonin lähtöviivalle. Michelin ohjelma oli vaativa ja perustui vauhdin kasvattamiseen maratonilla. Ohjelma sisälsi lukuisia kevyitä, reippaita ja kovia kymppejä ja vetoja ripoteltuna pitkin viikkoja unohtamatta tietenkään pitkän pitkiä lenkkejä. Lämmin kiitos Michelille sekä ohjelman laadinnasta, että ohjauksesta koko leirin ajan tekstiviestein. Samoin Jussille, juoksijakaverilleni, kiitokset koko leirin ajan antamastasi tuesta ja opastuksesta - sinä olet saanut minun kautta uudelleen kokea tämän HATC:in "ihanuuden" eli juoksijan taivaan.

Tässä vaiheessa haluan kiittää omaa vaimoani Ullaa sekä koko perhettä sekä työpaikkaani, että soitte minulle jälleen mahdollisuuden yrittää nostaa juoksukuntoa Kenian korkean paikan leirillä Itenissä. Tarkoitus on juosta kahden viikon kuluttua puolimaraton Hollanissa Haagissa, joten perästä kuuluu, miten olen onnistunut treenaamisessa ja viimeistelyssä.

Neljä viikkoa on pitkä aika - mutta se kului erittäin nopeasti HATC:issa ystävällisen väen ja leirin muiden juoksijoiden kanssa. On ollut antoisaa kokea, miten huippujuoksijat harjoittelevat näissä korkeuksissa. Treeniohjelman läpikäynti on tuottanut hikeä ja rasitusta, mutta myös nautintoa ja tyytyväisyyttä harjoitusten onnistuessa sekä oman juoksukunnon kehittyessä.

Lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette jaksaneet seurata blogiani koko neljän viikon ajan. Toivon, että olette saaneet blogini välityksellä edes osittain elää mukana treenaamisessani Itenin High Altitude Training Centerissä. Seuraavaksi tietenkin kaikki jäämme odottamaan, mitä tapahtuu juoksukunnolleni palattuani Suomen pakkasiin. Sanovat, että lenkkien suorittamisen pitäisi olla helpompaa ja kevyempää korkean paikan jakson jälkeen - katsotaan? Viime vuosi oli minulle erittäin tuloksekas, kuten muistanette blogini ensimmäisen päivän teksteistä. Tänä vuonna toivon puolimaratonin ajan alkavan 1:19 ja maratonin tuloksen lähestyvän 2:50:tä. Jotta näihin aikoihin yllän, on vielä paljon tehtävää myös Suomessa, mutta näistä kuulette sitten myöhemmin muuta kautta.

Toivottavasti osa Varalan Maratonklubin väestä olette seuranneet myös blogiani ja mahdollisesti kiinnostutte jatkossa lähtemään Keniaan tai muualle korkean paikan leirille ja kokemaan saman kuin minä - suosittelen lämpimästi!

On hiukan haikeaa sanoa: Kiitos seurasta, iloisiin näkemisiin ja kuulumisiin Suomessa.

Päätän nyt selostukseni Keniasta tähän (kuvia ja videon pätkiä saatan vielä lisätä myöhemmin blogiini, joten käykää katsomassa).

Suomeen palaan ensi maanataina 28.2. iltapäivällä. Töihin palaan tiistaina 1.3. Joten pian nähdään!

Hyvää viikonlopun jatkoa ja antoisaa alkavaa viikkoa kaikille!

Iloisiin tapaamisiin!

Terveisin,

Harri

perjantai 25. helmikuuta 2011

Toiseksi viimeinen treenipäivä

Itenin urheilukentällä juostaan ja kovaa (ainakin kuvassa) - suomalaisen ja hollantilaisen juoksunäyte.
Tässä vaiheessa juoksuohjelmaa jo naurattaa - onnistunut HATC:in leiri on kohta takana ja seuraavaksi kannetaan hedelmät kotiin maratoneilta :)

Urheilukentältä on upeat näkymät alas laaksoon (Drift Valley). Kuvassa pitäisi näkyä myös kaksi riippuliitäjää taivaalla - bongaako kukaan?

Liettualainen Rasa vauhdissa tekemässä vetoharjoitustaan Itenin urheilukentällä. Hänen tavoitteena on ensi kisakaudella maraton lähelle 2:30 - se on kovaa menoa se!

Hollantilaisen Helenin juoksutyyli on aivan erilainen kuin Rasalla - Helen hyppii kevyesti ylös päkiöillä. Hän on asettanut itselleen tavoitteeksi ensi kisakaudella maratonin alle 2:40.

Tässä näkyy Itenin tämän päivän puolimaratonin juoksijoiden juoksutyyliä - moni juoksija oli melko väsyneen näköinen HATC:in leirikeskusta ohittaessaan?

Banderolli Itenin keskustassa: Ilmoitus kulttuurin ja turismin edistämiseksi järjestettävästä kaksipäiväisestä tapahtumasta Itenissä 24.-25.2.2011.

Itenin juhlakentällä on kaksipäiväisen tapahtuman pääjuhla.

Juhlapäivien kutsuvieraat innostuivat mukaan tanssiesitykseen!

Itenin poikaryhmän tanssi- ja lauluesitys oli kuuluva ja näkyvä!

Pääjuhlan korkearvoisia kutsuvieraita ja muita vieraita.

Tervehdys,
Hyvää perjantaita kaikille! On jälleen edessä viikonloppu ja se tietää minun Kenian matkani päättymistä. Tänään on viimeinen treenipäivä ja helppo sellainen, koska aamusta juoksen 10 km kevyttä.

Kevyt kymppi
Herätys tänää tapahtui klo 06:30, sillä halusin hyvästellä amerikkalaiset heidän lähtiessään klo 07:15. Kävin ensin aamupalalla ja sitten oli hyvästien aika. Olimme sopineet Helenin ja Rasan kanssa tänään lähtevämme suorittamaan päivän treenejämme yhdessä klo 08:30, joten jäi noin tunti aikaa levätä ja antaa aamupalan laskeutua vatsassa ennen juoksua. Kolmikko lähti Eldoretin suuntaan 2 km ja siitä käännyimme asfalttitien yli vasemmalle urheilukentälle vievälle tielle. Kolmikon vauhti pysyi 4:30 min/km vaiheilla paitsi mäissä 5:00 min/km. Päästyämme urheilukentälle olimme juosseet runsaat 4 km. Helen ja Rasa suorittavat omat vetotreeninsä kentällä; Helen 2 km - 2 km - 2 km - 1 km - 1 km ja Rasa 10 x 2 km (mikä on kyllä raskas!). Itse juoksen kenttää ympäri n. 5:00 min/km, koska minulla on kyseessä kevyt lenkki - kierrän niin pitkään, kunnes 8 km tulee täyteen. Samassa yhteydessä otamme toisistamme kuvia, joita voitte ihailla ylhäällä. Hyvän näköistä kulku kentällä on jokaisella - vai mitä? Palaan kevyesti hölkäten leirikeskukseen - juoksua tulee yhteensä 11 km.
Huomaan Itenin kulttuurin&turismin promootiopäiviin liittyvän naisten 10 km:n ja miesten 21 km:n juoksijoiden ohittavan leirikeskuksen - otan muutamia kuvia ja myös videoleikkeitä. Yllättävän väsähtäneiltä kaikki juoksijat vaikuttavat - ehkä lämmin ilma on tehnyt tepposet! Sitten suihkuun ja uimaan sekä aurinkoa ottamaan 1 1/2 tunniksi, minkä jälkeen syömään, jossa lounaaksi tarjoiltiin vihanneskeittoa, täytettyjä sämpylöitä ja erittäin hyvää salaattia (kurkkua, paprikaa, sipulia, vesimelonia ja salaatin lehtiä). Kaikille maittoi hyvin.

Itenin kulttuurin ja turismin edistämispäivät 24.-25.2.2011
Ruokalevon jälkeen suuntaan kulkuni Itenin keskustaan katsomaan Itenin kulttuurin&turismin promootiojuhlaa keskuskentällä. Väkeä on runsaasti ja railakas laulu kuuluu kauaksi. Kentällä esiintyvät sekä nais- että miesryhmät kutsuvieraille (mukana myös ministeritason väkeä) ja tietenkin meille kaikille kiinnostuneille. Yksi juhlavieraista on Lornah Kiplagat (ei kylläkään kuvissa). Yllä olevista kuvista voitte havaita, mikä ilonpito on kyseessä - kaikki ovat niin välittömiä. Palaan leirikeskukseen moottoripyöräkyydillä.
Hieronta
Sitten kiiruhdan klo 16:00 hierontaan. Kenialainen mieshieroja on melko rotevaotteinen - viikko sitten hänen käsittelyssään monin paikoin teki kipeää - mitenkähän kiduttava kokemus on nyt edessä? Ihme ja kumma - jalkalihakset ovat sopeutuneet juoksuun erittäin hyvin. Nyt en tuntenut missään vaiheessa hierontaa kipua. Hieroja kehui ja toivoi, että voisin vielä pari viikkoa treenata - ikävä kyllä minun aikatauluni ei tätä mahdollista - vai mitä siellä Suomessa sanottaisiin, jos jäisinkin vielä pariksi viikoksi Keniaan? Kyllä minulle riittää oikein hyvin neljän viikon treenaus HATC:issa ja ikävä on jo kotiin ns. normaaliin rytmiin.
Iltapäivän ja illan viettoa
Sitten iltapäiväteelle, minkä jälkeen suuntaan kuntosalille 45 minuutiksi - venyttelyt tuntuivat oikein hyvältä. Blogikirjoittelu kutsuu.
Klo 19:00 kiiruhdin päivälliselle. Tarjolla oli riisiä, kanapataa, pappu-porkkanapataa ja pinaattimuhennosta sekä jälkiruuaksi hedelmäsalaattia. Osa porukasta lähti katsomaan elokuvaa, mutta minä suuntasin huoneeseeni, koska oli vielä monia asioita tehtävänä ennen lähtöä - eli pakkauspuuhat ovat jo mielessä.
Toivotan teille hyvää illan jatkoa ja antoisaa viikonloppua!
Kiva kun Valtteri ja Perttu sekä Matleena ovat Ullan seurana viikonlopun - toivottavasti poikien kuljetuspuuhat Helsingin seudulla onnistuivat ja Valtteri on saanut sohvan sekä kokeiltavaksi Hilkan urut. Mukavaa yhdessä oloa sinne Tampereelle! Kohta täältä tullaan!
Hyvää yötä!
Terveisin,
Harri

torstai 24. helmikuuta 2011

Kolmanneksi viimeinen treenipäivä

Tässä on nyt koko joukko leiriläisiä (kolme serbialaista puuttuu kuvasta) - vähiin käy. Mutta ei se estä meitä viettämästä mukavaa päivällishetkeä ja iltaa yhdessä. Päivänsankari Michelle istuu minun oikealla puolella. Ilmeet kertovat, miten hauskaa meillä oli :)

Kokki oli leiponut jäähyväisillan ja Michellen syntymäpäivän kunniaksi ananaskakun, joka suklaakastikkeen kera nautittiin - makoisaa!
Amerikkalaiset ja serbialaiset lähtevät huomenna perjantaina ja siksi kaikki halusimme istua samassa pöydässä. Sähkökatkon vuoksi istumme öljylamppujen valossa. Pitzanpalat maistuivat hyviltä ja juttu luisti.

Tervehdys,

Hyvää torstaita kaikille. Minulla oli tänään kolmanneksi viimeinen treenipäivä.

10 x 400 m:n vedot 2 minuutin palautuksella

Herätys aamulla klo 06:15 ja aamutoimien jälkeen klo 06:45 verrytellen urheilukentälle, koska kyseessä oli 10x400 m:n vedot 2 minuutin palautuksella. Jatkoin verryttelyä vielä kentällä kolmen kierroksen verran. Aloittaessani vetotreenin muita innokkaita aamuvirkkuja ei näkynyt kentällä. Aurinko jo lämmitti mukavasti. Sitten ensimmäinen startti ja menoksi - aika 1:25. Seuraani liittyi kenialainen kympin 33 minuuttiin pinkova juoksijanainen, joka teki omaa harjoitustaan - sulavasti hänellä juoksu kulki! Seuraavat kahdeksan kierrosta nakutin 1:25-1:27 välille. Viimeinen sujui nopeimmin aikaan 1:22. Nämä kierrosajat ovat 2 sekuntia parempia kuin kymmenen päivää sitten tekemäni. Ihmeellisen kevyesti jalat veivät eteenpäin - ilmeisesti yli kolmen viikon ohjelma on jälleen osunut nappiin - kiitos siitä Michelille! Kolmen palauttelukierroksen jälkeen hölkäten leirikeskukseen. Kilometrejä kertyi yhteensä 12. Suihkuun, uimaan ja aamiaiselle, minkä jälkeen yli tunnin tirsat maistuivat makeilta.

Kevyt 15 km

Klo 11:15 olin valmiina päivän toiseen koitokseen, mikä osoittautui melko raskaaksi - nyt oli vuorossa kevyttä 15 km. Suuntasin kulkuni ensin Itenin keskustaan ja jätin kortit postiin sekä sieltä palasin takaisin Eldoretin suuntaan polkua pitkin. Ohittaessani leirikeskuksen matkamittari näytti 5 km:iä, joten tavallinen kymppi enää jäljellä. Aurinko paistoi melko lämpimästi. Aamun vetotreenit tuntuivat jaloissa. Hitaasti etenin alamäkiosuuden (5-5:30 min/km). Käännyin takaisin 5 km:n kääntöpaikalla (eli olin juossut yhteensä 10 km) - nyt alkoi se vaikein ylämäkiosuus. Suuta alkoi kuivaa ja katselin kioskia, josta ostaa juotavaa. Löysin sopivan kioskin n. 12 km:n kohdalla. Sitruunasoodan juonnin jälkeen matkanteko kävi helpommaksi. Ja tietenkin sekin rauhoitti, että tiesi matkaa olevan enää muutama kilometrin. Viimeiset mäet sinnittelin ylös. Vauhtini liikkui 5:30-7:00 min/km välillä. Viimeinen alle kilometrin alamäkiosuus kulki jälleen alla 5:00 min/km. Leirikeskukseen saavuttuani ajastin näytti 1:27:50. Ajan perusteella todella kevyt 15 km! Uupuneena suihkuun ja uimaan sekä lounaalle, jolla tarjoiltiin lihakeittoa, sämpylöitä, spagettia ja kasviskastiketta sekä juustoraastetta. Söin vaikka ei ollut nälkä - nyt tarvitaan energiaa palautumiseen. Kiiruhdin aamupalalta suoraan sänkyyn pariksi tunniksi nukkumaan - teki todella hyvää!

Iltapäivän ja illan viettoa

Noin klo 16:00 kävelin Itenin keskustaan ja sieltä noin tunnin kiertelyn jäkeen moottoripyöräkyydillä takaisin leirikeskukseen. Iltapäiväteet nautin ruisleivän kera seuranani Monica ja hänen 3-vuotias Austin poikansa. Tämän jälkeen kävin blogini kimppuun.

Klo 19:00 oli vuorossa päivällinen, jolla tarjoiltiin torstain tapaan pitzaa, ugalia ja pinaattimuhennosta. Jälkiruuaksi Joona -kokki oli valmistanut ananaskakkua; kakun päällä suklaakastiketta. Tämä yllätysjälkiruoka oli erityisesti siksi, että amerikkalainen juoksijanainen Michelle täytti tänään vuosia. Samalla lauloille hänelle onnittelulaulun "Happy birthday to you" ja vielä eri kielillä yhteen putkeen. Kuvat yllä ovat tämän illan karkeloista. Huomenna aamulla klo 07:20 lähtevät amerikkalaiset ja sitten illalla klo 18:00 serbialaiset. Mukava ilta yhdessä.

Vähiin käy ennenkuin loppuu. Huomenna on perjantai ja alkaa viikonvaihde. Siellä Suomessa pidellään edelleen kovia pakkasia. Saa nähdä, miten kroppani tottuu ulkoilman lämpötilan yli 50 asteen tippumiseen - se on paljon se! Mutta vielä on pari treenipäivää täällä. Huomenna perjantaina on kevyt kymppi aamulla ja iltapäivällä salitreeni ja hieronta. Sitten lauantaina, viimeisenä treenipäivänä, on aamusta edessä kevyt 8 km ja keskellä päivää reipas kymppi. Sitten juoksuni tältä erää loppuvat HATC:issa. Mutta näihin palaamme tarkemmin myöhemmin.
Hyvää torstain jatkoa kaikille!

Terveisin,

Harri

Kuvia HATC:ista

Kuvassa HATC -leirikeskuksen kuntosali- ja sauna- sekä hierontarakennus

HATC:in uusimmasta rakennuksesta, ravintola- ja oleskelutilat, näkymä I

Näkymä II ravintola- ja oleskelutilasta.

Näkymä II ravintola- ja oleskelutiloista.

HATC:in kuntosali ...

Kuntosalin ylpeys!

Kuntosalista löytyy laitetta jos vaikka mihin tarkoitukseen ...

Sauna se olla pittää - esimerkki paikallisesta kiukaasta ja lauteista.

Laudetta riittää - mutta missä ovat saunojat?

Kuva uusimmasta ravintola- ja oleskelutilarakennuksesta.

Kenelle HATC:in portit aukeavat ?

Idyllinen sisäpiha ruokala- ja asuntolarakennuksen keskellä.

Ovatko nämä goottilaisia vai mitä pylväitä?

HATC:in pihanäkymä.

Tätä tietä HATC:ista pääsee Eldoret-Iten maantielle.