tiistai 1. helmikuuta 2011

Hyvää helmikuuta!


Tervehdys,

Tiistai –päivän treenit ovat tätä kirjoittaessani pulkassa. Oheisessa kuvassa näkyy rakennus, jossa sijaitsee huoneeni 24. Klo 05:30 herätys ja klo 06:00 lähtö 20 km:n kevyelle lenkille Eldoretin suuntaan 10 km alamäkeä ja takaisin vastaavasti ylämäkeä. Sain taivaltaa pimeässä asfaltoitua tietä runsaan puoli tuntia ennen kuin aurinko aloitti nousunsa. Koin paremmaksi vaihtoehdoksi juosta turvallista asfalttia pimeässä kuin kivistä ja juurakkoista polkua. Nyt pyrin malttamaan vauhdinpidossa ja aloitin erittäin rauhallisesti alamäestä huolimatta. Siinä juostessa huomasin, että pari viikkoa vaivannut otsan jomotus oli poissa. Ilmeisesti olin ahertanut töissä päivät ja illat niin, että yöunet olivat jääneet vähiin. Lisäksi edellisen viikon antibioottikuurilla flunssaan oli varmaankin osasyynsä jomotuksessa. Tammikuussa töitä paiskiessa minulle oli kertynyt univelkaa. Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen olo oli voimallinen huolimatta edellisen päivän raskaista ensimmäisistä juoksuista. Nyt jopa kykenin nauttimaan matkanteosta. Kouluun kiiruhtavat lapset huusivat iloisina tuon tuosta: How are you? Kaikki lapset ovat niin siisteissä kouluasuissa. Ilman mitään pahempia murheita palasin leirikeskukseen lähes parin tunnin (1.58) juoksun jälkeen. Ei paha ollenkaan! Nyt suihkuun ja uimaan sekä aamupalalle, joka sisälsi sitä tuttua ja turvallista paahtoleipää ja banaania sekä mysliä (tämä on uusi tuttavuus aamupalalla). Tapasin pari serbialaista juoksijaa; heitä on kuulemma leirillä yhteensä viisi. Ihmettelen, miten sielläkin tunnetaan HATC. Sitten parin tunnin lepo kutsui.

Klo 11:00 herätyskello herätti. Suojakertoimet kasvoihin ja raajoihin. Näin olin valmis aloittamaan 10 km:n kevyen lenkin. Valitsin reitiksi urheilukentän vierestä menevän tien – kaunista maalaismaisemaa ympärillä ja pehmeää hiekkatietä sekä ala- että ylämäkineen (Jussi kyllä muistaa tämän reitin hyvin). Iten-Eldoret –tielle tullessa oli vielä juostava runsas kilometri Eldoretin suuntaan ja sitten paluu takaisin tuttua Eldoret-Iten –tien reunassa kulkevaa polkua. Ihmettelin koko juoksun ajan voimallista oloani. Olin palautunut erittäin hyvin edellisen päivän ja tämän aamun rasituksista. Viimeiset ylämäet onnistuin kipuamaan kohtalaisen hyvin. Parasta oli tuo koko kropan tarmokas olo. Voiko kroppa muistaa näin nopeasti vuoden takaisen aherruksen näissä samoissa maastoissa? Seuraavat päivät sen näyttää. Tasainen juoksu kulki 53 minuutissa. Olin erittäin tyytyväinen tähän treeniin! Sitten normaalit rutiinit: suihku ja uinti. Kukapa oli saapunut töihin altaalle; no Roni tietenkin. Roni vastaa uima-altaan puhtaudesta ja monesta muustakin huollosta leirillä. Hän on se ahkerin työntekijä täällä – aina puuhaamassa jotakin. Hän oli erittäin iloinen saapumisestani, koska olen niitä harvoja, jotka allasta käyttävät säännöllisesti. Roni lähetti Jussille kovasti terveisiä ja toivotti onnellista odotusaikaa. Sitten lounaalle, joka sisälsi kanakeittoa ja uunituoreita sämpylöitä sekä kaaliporkkanakurkku –raastetta. Kuuma keitto maistui todella hyvältä. Sitten jälleen parin tunnin tirsoille.
Klo 16.00 teehetki kutsui. Tänä iltana klo 19:00 leirillä tarjotaan barbiqiew erilaisine lihaherkkuineen ja ilmeisesti saamme myös paikallista zapatia eli lettua lihapadan kera. Parin tunnin kuluttua tiedän tarkemmin tarjoilusta.

Tätä tekstiä kirjoittaessani huoneeseeni saapuivat siivoojat Ann ja Nelly. Täällä vaihdetaan liinavaatteet joka toinen päivä ja samalla siivotaan huoneet. Ann on vanha tuttu, mutta Nelly on aloittanut työnteon vasta äskettäin n. kuukausi sitten. Hän on ilmeisesti tullut äitiyslomalle siirtyneen Sophien tilalle. Mukavan puheliaita ja ystävällisiä ovat kaikki. He kertovat olevansa erittäin ylpeitä työstään – tästä voisimme ottaa oppia!

Nyt alkoi sataa ja salamoida, joten sähkökatkos on tulossa täksikin illaksi.

Hyvää jatkoa teille kaikille blogini ystävät!

Terveisin,

Harri

1 kommentti: