sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kevyesti 30 km maanantaina 7.2.!




Tervehdys,

Hyvää maanantaita ja uuden viikon alkua!

Heräsin aamulla jo klo 05:30 ja aamutoimien jälkeen lähdin vielä pimeyden vallitessa tämän päivän ainoalle lenkille, kevyelle 20 km:lle, joka kuitenkin muuttui juoksun aikana kympin pidemmäksi - meno tuntui sen verran kevyeltä, että pidennys oli paikallaan. Michel sanoi viime vuonna, että lenkkiä voi pidentää vain kevyillä osuuksilla. Joten tein saman pidennyksen kuin viime vuonnakin tässä vaiheessa ohjelmaa.

Eldoretin suuntaan asfalttia 15 km alamäkeä kulki helposti n. 5-5.15 min/km vauhdilla. Harvinaisen vähän oli autoja liikkeellä, mikä helpotti oleellisesti kulkua. Iloisia eri ikäisiä koululaisia tuli vastaan ja osa lähti juoksemaan kanssani tovin matkaa. Lähtiessäni käärin kaulaliinan kaulaani, ettei ääni häviä, kuten meinasi eilen aamulla käydä. Nyt on kyllä hiukan lämpimämpi ilma, vaikkakin tuulinen - mutta myötäinen. Kääntöpisteessä kello näytti aikaa 1.22.

Sitten alkoi paluu ylämäkineen ja vauhti hidastui oleellisesti ollen välillä 5.15-7.30 min/km. Nyt yritin juosta mahdollisimman paljon polkua ja hiekkatietä. Pitkät asfalttipätkät pitkästyttävät näin yksinään juostessa. 20 km:n kohdalla palkitsin itseni pienellä pullolla Cocista ja kyllähän jo suutakin kuivasi. Herra Morris oli iloinen vaimoineen, kun pysähdyin juuri heidän naapukioskiinsa juomaan. Lähetti kovasti terveisiä Lornahille ja Monicalle. Ystävällistä väkeä nämä kenialaiset. Loppumatkasta alkoi jo kilometrit painaa ja myös vauhti tippua. Pyrin pitämään juoksuni koko ajan kevyenä eli ei huohotusta. Lopun 5 km kulki jälleen mukavasti, koska matkaa oli jäljellä vain tuon verran.

Yhdeltä rekalta oli puhjennut kumi ja pari kaveria vaihtoivat rengasta lähes keskellä tietä. Täällä ei käytetä varoituskolmioita, vaan parinkymmenen metrin matkalla kummallakin puolen autoa on asetettu puun oksia keskelle tietä merkiksi, että auto on pysähdyksissä tiellä. Ripeästi tuo renkaan vaihto näkyi miehiltä sujuvan. Leirikeskukseen päästyäni kello näytti aikaa 2.52.24 eli paluun 15 km:iin kului aikaa 1.30.24. Loppuaika 2.52.24 olisi kyllä hyvä maratonaikakin minulle; se olisi jopa ennätys! Tällä hetkellä paras aikani on 2.53.35 Frankfurtin maratonilta muutama vuosi sitten. Mutta viime vuonna juoksin Hampurissa toiseksi parhaan aikani 2.54 ja risat. Tavoitteena on keväällä hätyytellä 2.50 rajaa - mutta ensin on kyllä suoriuduttava kunnialla tästä Kenian leiristäni.

En ollut mahdottoman poikki. Nyt poikkeuksellisesti heti aamupalalle, koska ruokakello oli jo 09:10. Aamupalaksi munakokkelia, paahtoleipää ja banaania sekä kaurapuuroa. Sitten suihkuun ja uimaan. Nyt parin tunnin unet maittavat.

Tämä oli siis maanantain ainoa juoksutreenini, iltapäivällä kävin vielä salilla kuntoilemassa ja venyttelemässä. Mutta nyt alkaa ensimmäinen lepojakso - huomenna on varsinainen koko päivän kestävä lepo. Juoksen seuraavaksi vasta keskiviikko-aamuna - vauh!

Lounaaksi tarjoiltiin riisiä ja hernepataa sekä sämpylöitä. Tätä ruokaa saimme viimme vuonna syödä harva se päivä, eikä nyt kovin maistunut. Jussi muistaa tämän aterian erittäin hyvin - vai mitä? Lounaan jälkeen lepäilin hetken ja sitten lähdin kävelemään Itenin keskustaan katsomaan paikallista eloa. Toivottavasti saan teille näkyville myös kuvia Itenin keskustasta, kts. yllä.

Voikaa hyvin ja ulkoilkaa tekin. Reino kertoi viestissään, että hanget hohtivat ainakin Salossa. Joten ei muuta kuin vapaalla hiihtämään!

Terveyttä ja pirteyttä kaikille!

Terveisin,

Harri

1 kommentti: