maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää Ystävänpäivää!



Tervehdys,

Hyvää Ystävänpäivää - HATC:in ruokalan kauniista sisäpihasta on yllä kuva. Maanantaina alkoi kolmas ohjelmaviikko. Hyvin olen jaksanut viedä treenausta läpi ilman mitään suurempia vaikeuksia.

Kevyt 8 km

Tänään oli herätys normaalia myöhemmin, vasta klo 06:30, koska edessä oli vain kevyttä 8 km. Halusin tämän kevyen lenkin lepovaiheen jälkeen, jotta lihakset olisivat vetreässä kunnossa ennen keskipäivän vetoharjoitusta.

Aamupuuron jälkeen pilviseen aamuun oli helppo sujahtaa. Kevyesti tein urheilukentän vierestä kulkevan 8 km:n lenkin aikaan 44:06. Siivoojat eivät olleet huomanneet jättää minulle pyyhettä sunnuntaisiivouksen yhteydessä. Kävelin suoraan aamupalalle, jossa tarjoiltiin papaijan paloja, paahtoleipiä, lettuja, makkaroita ja kauraryynejä puuroa varten. Koska olin syömässä jo klo 08:00, sain aloittaa ruokailun yksinäni. Lopulta seuraani liittyi saksalainen Oliver ja hollantilainen Hans. Syötyäni sain pyyheliinan. Sitten suihkuun. Mutta nyt en totutuista tavoista poiketen käynyt ollenkaan uima-altaalla, vaan menin suoraan lepäämään. Näin sain kahden treenin välisen levon mahdollisimman pitkäksi.

10 x 400 m:n vedot 2 minuutin palautuksella

Klo 11:00 kello herätti. Sitten vain shortsit ja hihaton juoksupaita päälle. Hiukan aurinkorasvaa nenänpäähän ja olkapäille sekä tossut jalkaan. Niin sitä lähdettiin ensimmäiseen vetotreeniin urheilukentälle, jolle oli matkaa vähän päälle 2 km. Urheilukentälle ei ollut eksynyt tänään kukaan muu. Kolmen verryttelykierroksen jälkeen, kukaan ei ollut katsastamassa 10 x 400 m:n reippaita vetojani. Käynnistin ensimmäisen kierroksen ajanoton. Vähän tahmeasti lähdin liikkeelle, mutta lopulta rytmi löytyi – aika 1.27. Jaa ´a hiukan hitaammin ja rennommin voin jatkaa seuraavat vedot. Kahdeksan keskimmäistä kierrosta kului aikaan 1:29-1:30, joten melko tasaiseen nakutin tuota ajastinta. Vetojen välillä oli 2 minuutin palautumisaika. Viimeisen kierroksen annoin mennä vapaasti ja vähän lopussa kiihdyttäen, niinpä kierros oli vauhdikkain – 1:24. Kylläpä nämä sujuivat yllättävän hyvin ja rennosti. Sitten kolmen kierroksen verran palauttelua ja takaisin leirikeskukseen hölkäten. Yhteensä kilometrejä veto-harjoituksessa kertyi n. 11 km.

Iltapäivä

Olin myöhässä lounaalta, joten vaihdoin vain paidan ja tossut sekä pesin kasvot ja kiiruhdin lounaalle. Hyvä näin sillä huoneessani oli kolme siivoojaa nauttimassa omaa hedelmälounastaan siivouksen yhteydessä, kuten kuvasta näkyy. Annoin heidän rauhassa hoitaa hommansa. Saavuttuani ruokalaan, nenäni alkoi vuotaa, mikä hankaloitti aamupalan syöntiä. Tarjolla oli riisiä, papupataa ja mangon paloja sekä paahtoleipää – eipä siis mikään hääppönen lounas. Ruoka kuitenkin maittoi. Teet päälle ja nenää niistämään.

Huoneessani otin Xyzal –allergiatapletin ja Panadolin. Kävin suihkussa ja uimassa sekä pesin käsin tummat likaiset vaatteet (siis toinen käsipyykkikerta). Sitten nukkumaan – kyllä päivän juoksut olivat mehut vieneet miehestä! Lepo auttoi. Puhelin kyllä pirisi kolmekin kertaa – olivat työpuheluita, jotka kykenin hoitamaan melko lyhyesti ja jatkoin unia. Klo 16:00 heräilin ja kävin iltapäiväteellä ja söin pari jälkiuuniviipaletta sekä keksiä – energiaa oli hyvä saada tasaiseen tahtiin. Leirille saapui uusi tuttavuus - ruotsalainen nuori juoksija Stefan Karlsson, joka on pinkonut puolimaratonin aikaan 1:17 ja aikoo nyt parantaa korkean paikan leirin avulla aikaansa. Lisäksi hän kisailee kympillä. Stefan oli viettänyt Eldoretissä jo viikon ja täällä HATC:issa viettää toisen viikon. Suuntasin huoneeseeni ja lepäilemään.

Ilta

Klo 19:00 oli vuorossa päivällinen, jolla tarjoiltiin pastaa ja kanakastiketta sekä porkkana-papu-pataa sekä jälkiruuaksi vesimelonin paloja. Mukavaa puheensorinaa kuului kaikista pöydistä. Vieressäni istui Serbian Olivera, joka sanoi tänään pitäneensä lepopäivän ja juosseensa vain 25 km reipasta – mikä ihmeen lepopäivä? Porukat lähtivät yöpuulle. Ja niinpä minäkin huoneeseeni blogin pariin.

Edelleen nenä vuotaa, mutta olo on jo parempi – katsotaan, minkälainen kunto on huomenna?

Hyvää illan jatkoa ja kauniita unia!

Terveisin,

Harri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti