maanantai 21. helmikuuta 2011

Pitkästi mutta kevyesti ...

Tervehdys,

Hyvää maanantaipäivää ja antoisaa koko viikkoa!

Tänään päättyy minun kahdeksan päivän treeniputki ilman lepopäivää - lähes 200 km yhteensä kertyi kyseisenä aikana mittariin. Kyllä nyt jo kropassa alkaa tuntua - tämän päivän treenin jälkeen on melko voipunut olo.

Kevyt 20 km

Aamulla heräsin klo 06:15 ja aamupuuron jälkeen matkaan klo 06:45. Päivä oli valkenemassa, joten näki kunnolla juosta polulla. Suuntasin nyt kevyelle 20 km:lle ensin 15 km Eldoretin suuntaan ja sitten takaisin. Pidin juoksuvauhdin melko kevyenä yli 5:00 min/km mennessä ja n. 6:00 min/km tullessa. Haikeana palaan, sillä minulla ei ole enää tämän päivän jälkeen yli 15 km:n lenkkiä. Melko raskaalta tuntuu kulku. Pääsen kuitenkin jonkinlaisella ajalla, 1:52:51, leirikeskukseen, mikä osoittaa kevyenä lenkin pysyneen. Vuorossa suihku, uintia ja aamupala, minkä jälkeen 1 1/2 tunniksi levolle.

Kevyt 17 km

Kello herättää 11:45; ja niinpä olin jo 15 minuutin kuluttua juoksemassa kohti Iteniä ns. St. Patrick´sin reitille. Kevyenä on pidettävä vauhti ja tavoitteena lon juosta ähes 20 km. Juoksen tosi rauhallisesti ja ihailen maisemia. N. 5 km juostuani suuntaan sisemmälle maaseutua ja palaan takaisin - yhteensä n. 4 km:n koukkaus. Matka jatkuu St. Patric´sin reittiä. Päiväkotien lapset ovat jälleen innoissaan nähdessän valkoisen miehen. Eldoretin tielle saavuttuani olin juossut n. 13 km, minkä jälkeen tein pienen koukkaukse Eldoretin suuntaan ja sitten palasin leirikeskukseen. Matkamittari näytti leirikeskuksen kohdalla 17 km ja aikaa 1:46:51, joten erittäin kevyenä juoksin päivän toisen lenkin. Sitten suihkuun ja uimaan sekä myöhästyneenä lounaalle syömään riisiä ja papupataa sekä tomaatti-kurkkusalaattia - ei kovin maittanut; auringonpaahde söi mehut miehestä. Vuorossa tunnin lepo, minkä jälkeen kävin Itenin keskustassa ostamassa postikortteja. Yritin parturiin, mutta en onnistunut, koska Itenissä on ollut sähkökatko koko päivän. Huomenna uusintayritys! Moottoripyöräkyydillä leirikeskukseen ja tunniksi levolle.

Päivällinen ja tiistain suunnitelmia

Klo 19:00 tarjoiltiin päivälliseksi makaroneja ja lihapataa sekä keitettyjä vihreitä palkoja ja porkkanoita sekä jälkiruuaksi mangon paloja. En jaksanut kauaa seurustella ruokapöydässä, vaan toivotin hyvää yötä ja suuntasin huoneeseeni. Blogikirjoittelun jälkeen pyrin aikaisin nukkumaan. Huomenna saan nukkua aamupalaan saakka, sillä on vuorossa odotettu lepopäivä. Olen suunnitellut käydä aamupalan jälkeen Eldoretissä ostoksilla ja sitten iltapäivällä on vuorossa tiikerikakun teko keittiöhenkilökunnan kanssa. Mutta tämä on jo sitten huomisen päivän juttuja ja palaan niihin sitten huomenna.

Hyvää illan jatkoa!

Hyvää yötä!

Terveisin,

Harri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti