Yllä ugalia, joka on kenialaisten juoksijoiden (varsinkin Lornah Kiplagatin) päähiilihydraattilähde. Ugali valmistetaan tavallisen puuron tavoin pitkään hauduttaen kattilassa. Niin pitkään, että neste on haihtunut ja puuromassasta muotoillaan kakunomainen keko tarjoilulautaselle. Aineksina käytetään maissijauhoa ja maitoa sekä suolaa.
Leirikeskuksessa on tänä vuonna uuden Joona -kokin myötä innostuttu valmistamaan useita keittoja. Ehkä paras maultaan ja myös näöltään on kuulakkaan keltainen kurpitsakeitto. Keiton yhteydessä tarjoillaan uunituoreita sämpylöitä. Myös kasvis-, kana- ja lihakeitot ovat maistuneet juoksujen lomassa aterioilla.
Zapati on kenialaisten juhlaruokaa. Letut valmistetaan maissijauhoista aivan samalla tavalla kuin meidän omat lettumme. Letun päälle tarjoillaan naudanlihapataa, keitettyjä porkkanoita ja herneitä. Aterian maukkaus riippu lihan mureudesta - nyt olemme saaneet kyllä erittäin mureaa lihaa.Muuta pääruokaa
Lisukkeena tarjoillaan monasti riisiä, pastaa, makaroneja, papupataa tai lissipataa (nämä puolestaan paikallisten juoksijoiden yleisin proteiinilähde), keitettyjä perunoita tai perunamuusia, jonka joukkoon on lisätty vihreitä muusattuja kasviksia; muusi värjäytyy vihreäksi. Aamupalalla on usein joko keitettyä tai paistettua kananmunaa.
Mieluisa ruoka leirillä on ollut spagetti ja jauhelihakastike, kolmiovoileivät sekä pitsat, kuten olette eri päiviltä voineet huomata. Lihapuolta on ollut monipuolisesti: nautaa, kanaa, kalaa tai lammasta.
Raasteet ja salaatit
Tänä vuonna raasteet ja salaatit ovat monipuolistuneet. Yleinen raaste on porkkanakaaliraaste. Mutta monasasti on joko kurkun siivuja erikseen tai sitten yhdistettynä tomaattipalojen ja rusinoiden kanssa. Joskun porkkanaraaste on yhdistetty lyhyiden spagettien tai makaronien kanssa. Osaavat maustaa hyvin nämä, lisäksi on erilaisia kastikkeita. Joona -kokki käyttää todella kekseliäisyyttään.
Jälkiruuat
Jälkiruokana meillä on useimmiten ollut hedelmiä viipaloituna tai paloiteltuna; hedelmistä paras maultaan on keltainen mango, muita ovat ananas, papaija ja vesimeloni. Uutena tulokkaana on nyt tullut passio -hedelmä, joka kirpeästä maustaan johtuen sopii yhdistää erittäin hyvin varsinkin mangon kanssa. Useimmiten hedelmien päällä on tarjottu lisäksi mansikkakastiketta.
Leirillä ei ole tarjolla varsinaisia makeita leivonnaisia kuten pullia, kakkuja tai pipareita - nämä ovat kuulemma melko kalliita täällä. Mutta letut, sämpylät tai vähän meidän vappumunkimme kaltaiset lämpimät munkit ja makea hillo pelastavat monasti makeannälkäisen eurooppalaisen.
Energiaa riittävästi
Kyllä täällä riittävästi on saanut energiaa - ei ole ruuissa moitittavaa - lämmin kiitos erinomaiselle Joona -kokille, ahkeralle Magille, aina iloiselle Dorkasille ja muille keittiössä häärääville.
Voitte valmistaa vaikka tänä viikonloppuna siellä Suomessa kenialaisen maukkaan aterian - nautitaan!
Terveisin,
Harri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti