tiistai 15. helmikuuta 2011

Kova kymppi jälleen!


Tervehdys,

Lornahin kanssa kevyellä 8 km:llä

Aamulla herätessäni huomasin nuhan hävinneen, joten edetään ohjelman mukaisesti. Klo 06:30 lähdin päivän ensimmäiselle lenkille, kevyelle 8 km:lle. Tein saman lenkin kuin eilen ja nyt aikaa kului tasan 44 minuuttia. Upeaa oli alkumatkasta saada juosta itsensä Lornah Kiplagatin kanssa. Hänen juoksuporukkansa otti minut kiinni alkumatkassa ja juoksimme yhdessä runsaan kilometrin ennen kuin he poikkesivat omalle reitilleen. Kehuivat menoani hyväksi – tiedä häntä, olivat vain kohteliaita! Hienoa, että Lornah kykenee jälleen juoksemaan!
Leirikeskukseen päästyäni suuntasin heti aamupalalle, jolla tarjoiltiin samaa kuin aikaisempinakin aamuina. Sitten suihkuun ja uimaan sekä nukkumaan pariksi tunniksi.

Kova 10 km

Klo 10:50 herätyskello herätti ja niin oli vedettävä treenikamppeet päälle ja lisäksi hikinauha päähän, sillä nyt oli vuorossa kympin kova. Juoksin saman reitin kuin viimeksi kahdeksan päivää sitten. Verryttelykilometreillä havaitsin aamupalan hölskyvän vatsassa ja toivoin vatsan toimivan juoksun ajan. Sitten pääsin lähtöpaikalle – ei muuta kuin menoksi! Alkumatkan mäkeä uhmaten pyrin vauhtini pitämään 4:30-4:45 min/km välillä; useimmiten siinä onnistuinkin. Kääntöpaikan 3 km:n aika oli lähes sama kuin viime vuonna samassa vaiheessa ohjelmaa ollen nyt 13:37 (2 sekuntia heikompi kuin viime vuonna). Käännyttyäni Eldoretin suuntaan pyrin nostamaan vauhtiani ja onnistuinkin siinä erinomaisesti, vauhtini oli pitkään 3:35-4:00 min/km. Syketasoni oli 140-152 riippuen reitin profiilista. 7-8 km:n kohdalla oli loivaa nousua ja siksi vauhtini hiukan hidastui. Mutta käännyttyäni viimeiselle 2 km:lle sain uutta puhtia juoksuun. Jalat tuntuivat erittäin kevyiltä ja rennoilta, joten menokin oli varmaan sen näköistä. Viimeisen kilometrin aikana sain syketasoni pidettyä 159-162 välillä, mikä osoitti loppukirin onnistuneen. Kymmenen kilometrin kohdalla ajastin näytti 43:17, joka on 25 sekuntia parempi kuin 8 päivää sitten, mutta 18 sekuntia huonompi kuin viime vuonna samaan aikaan ohjelmaa. Olin erittäin tyytyväinen melko tasaiseen juoksuun. Vatsan kipristely ei näyttänyt menoa haittaavan. Nyt janotti. Pysähdyin kioskille ja pian Cocis-pullosta joi voipunut mies. Hölkkäsin 3 km:n matkan takaisin leirikeskukseen. Vartija nappasi minusta valokuvan uima-altaan luona ja kuvassa voitte nähdä uupuneen juoksijan :) Vaihdoin paidan ja tossut ja siirryin lounaspöytään. Kumma kyllä ei ollut yhtään nälkä. Mutta tiesin, että syötävä on. Pöydältä keräilin lautaselleni mangon paloja, riisiä ja kurkkusalaattia, tomaattikaaliraastetta sekä sämpylöitä. Syötyäni menin suihkun jälkeen suoraan sänkyyn parin tunnin tirsoille – kyllä nukutti!

Iltapäivä ja ilta

Klo 16:00 kävin teellä ja söin parit jälkiuuniviipaleet sekä keksejä. Näillä pitäisi selvitä päivälliseen saakka. Katsotaan, onnistunko leikkaamaan Jarkon hiukset tänään. Jarkko on lähdössä tänään Eldoretiin ja sieltä huomenna Matatulla Nairobiin, josta hänen matkansa jatkuu Helsinkiin ensi viikonlopun hallikisoihin. Toivottavasti hän onnistuu osallistumaan kyseisiin kisoihin, sillä hänellä on ollut jalkaongelmia, eikä juoksu ole sujunut pariin päivään. Jarkko palaa takaisin Keniaan ensi viikolla, mutta silloin hän jää Eldoretiin majailemaan ja treenaamaan. Vaikka olimme sopineet hiustenleikkuusta klo 17:00, en monista etsinnöistä huolimatta enää häntä nähnyt. Ilmeisesti hän lähti HATC:ista jo aiemmin?

Klo 19:00 saimme nauttia spagettia ja jauhelihakastiketta sekä ugalia ja jälkiruuaksi ananasrenkaita mansikkakastikkeen kera. Hyvin ruoka maistui. HATC:iin saapui tänään hollantilainen 37 -vuotias Aleksander, joka on lyhyiden matkojen pinkoja ja on opiskellut 90-luvulla Turun kauppakorkeakoulussa taloustieteitä Turussa - aikamoinen yllätys! Hän on viettänyt viikon jo Eldoretissä ja nyt täällä tulee treenaamaan viikon verran ja suuntaa sitten Kenian vuorille safarille. Sovimme lähtevämme huomenna keskiviikkoaamuna klo 06:30 kevyelle kympin lenkille yhdessä. Minulla on huomenna vielä toinenkin kevyt kymppi keskellä päivää.
Päivän askareet ja puuhat alkavat olla pulkassa niin täällä kuin siellä.
Joten hyvää ja rauhallista illan jatkoa sekä kauniita unia teille kaikille siellä Suomessa!

Terveisin,

Harri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti