lauantai 12. helmikuuta 2011

Ohjelma puolessa välissä!


Tervehdys,

Tämä päivä onkin sitten km-voittoinen, sillä aamu alkaa kevyellä 25 km:n lenkillä ja keskellä päivää on toinen kevyt lenkki, 15 km – yhteensä siis 40 km! Miten tästä selvitään edellisen päivän kiihtyvän 20 km ja kevyen 10 km:n jälkeen? Se selviää kohta …

25 km kevyttä aamusta

Kello herätti jo 05:30, minkä jälkeen aamupuuro vatsaan ja menoksi klo 06:00. Oli vielä pilkkopimeää ja siksi otsalampun valosta oli nyt hyötyä. Valitsin Eldoretin maantien aamun lenkkiäni varten eli 12,5 km Eldoretin suuntaan ja sitten takaisin. Koska kyseessä oli kevyt lenkki, pyrin pitämään alkuvauhdin 5-5:30 min/km. Puolen tunnin asfaltilla juoksun jälkeen siirryin polulle. Yllättävän kevyesti nytkin kulki, vaikka takana oli eilinen 20 + 10 km. Vastaan ei saapunut koululaisia, eikä paljoa töihinkään menijöitä, koska kyse oli lauantaista. Melko tasaisena sain pidettyä vauhdin. Väliaika 12,5 km:n kääntöpaikalla oli 1:08:20, mikä ei hassumpi ollenkaan. Paluu merkitsi ylämäkiosuutta ja siksi vauhti hieman tippui, väliaika 20 km:n kohdalla 1:51:15. Viimeinen 5 km kulki myös mukavasti loppuajan ollessa 2:19:00. Sitten pikaisesti suihkuun ja uimaan sekä aamupalalle, jolta olin jo myöhässä. Aamun tarjoilu noudatti edellisen päivän menuuta.

15 km kevyttä keskipäivällä

Kiirehdin levolle sillä edessä oli vielä keskellä päivää pitkähkö 15 km:n kevyt lenkki, jonka pelkäsin koituvan raskaaksi auringossa. Klo 11:15 ampaisin seuraavalle lenkille jälleen Eldoretin suuntaan polkua pitkin. Ilma oli paljon otollisempi juoksulleni kuin oletin. Taivas oli pilvinen. Pilvien lomitse aurinko pääsi pilkistämään vain silloin tällöin. Suuta alkoi kuitenkin kuivaa jo kolmen kilometrin kohdalla, joten pysähdyin kioskiin ostamaan pienen Cociksen, mikä helpotti kummasti. Matka taittui juomisen jälkeen melko mukavasti; ei vielä painanut jaloissa aamun ensimmäinen lenkki, mitä ihmettelin. Siellä täällä maanviljelijät pitivät kaskirovioita pelloillaan, koska sateen uhka leijui ilmassa. Lapset olivat mukana pelloilla. Välillä sain matkaani pari-kolme veijaria. Ihmeellisen hyvin lapset juoksevat noissa varvastossuissaan. Alamäkeä matka kului joutuisaan; väliaika 7,5 km:n kohdalla oli 39:50, minkä jälkeen käännyin takaisin Itenin suuntaan. Kympin kohdalla kello näytti aikaa 55:10. Viimeisen kolmen kilometrin nousut ottivat koville ja niihin kului yllättävän paljon aikaa, sillä jalat alkoivat painaa. Pinnistin kuitenkin leirikeskukseen asti juosten loppuaikaan 1:25:01. Nyt uinti teki aivan höpöä – kipeytyneet jalat nauttivat altaan viileästä vedestä. Lounaaksi makaroneja ja porkkana-kukkakaali-pataa sekä sämpylöitä ja jälkiruuaksi passio –hedelmiä.

Sauna ja Kerio View – ohjelma puolessa välissä

Nyt kaipasin lepoa ja niinpä pari tuntia kului sängyssä nukkuen. Lauantain kunniaksi pistäydyin myös saunassa löylyttelemässä. Seuranani lauteilla oli Eldoretistä kotoisin oleva kenialainen 800 metrin pinkoja. Hän ilmaisi halunsa tulla Suomeen ja opetella hiihtämään, kunhan löytää sponsorin – kappas poikaa!

Olimme sopineet hollantilaisen Hansin kanssa vierailusta n. kilometrin päässä olevaan Kerio View –ravintolaan ja niinpä sen toteutimmekin, kuten yllä olevasta kuvasta voi nähdä. Ravintola-annoksen hinta 4-6 euroa! Hans on juossut maratonin aikaan 3:18 ja haluaa nyt 2,5 viikon korkean paikan leirillä saada maraton-kuntoaan paremmaksi. Hän aikoo rikkoa ennätyksensä Rotterdamin maratonilla keväällä, mikä on aivan todennäköistä. Hauskan illan jälkeen kävelemme takaisin leirikeskukseen otsalampun valossa.

Blogi-päivityksen jälkeen uni kyllä maittaa. Huomenna on sitten lepopäivä, enkä ole suunnitellut mitään erityistä kyseiselle päivälle, lukuun ottamatta lepäämistä.

Myös siellä Suomessa on varmaankin viikko ja lauantai kuluneet moninaisissa puuhissa ja lepopäivä on kaikilla paikallaan. Kerätään voimia alkavaan uuteen viikkoon.

Minulla on nyt takana puolet korkean paikan ohjelmastani ja siis pari viikkoa enää jäljellä. Ensimmäisen viikon aikana km:jä kertyi yhteensä 132 ja nyt kuluvan viikon aikana 130, vaikka kulunut viikko sisältää kaksi lepopäivää. Nopeasti päivät ovat kuluneet. Olen kyllä nauttinut kaikista päivistä.

Hyvää viikonlopun jatkoa ja hyvää yötä!

Terveisin,

Harri

PS. Lämpimät terveiset myös Ulriikalle ja Valtterille sekä Ullalle, jotka vietätte yhdessä viikonloppua Tampereella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti