
Juoksuohjelman viimeinen 30 km:iä on onnellisesti takana aikaan 2:26:18 - paras aika, mitä olen koskaan juossut täällä 30 km:llä! Erittäin onnistunut harjoitus, kuten kuvasta voitte päätellä :)

Espanjan ja Euroopan pikamatkojen parhaimmistoon kuuluva Arturo Casado ja hänen juoksijaystävänsä ottivat minusta yllä olevan kuvan. Espanjalaiset ovat olleet täällä erittäin ystävällisiä ja avoimia sekä niin symppiksiä.
Tervehdys,
Kevyt 30 km
Aamulla kello herätti jo 05:20. Aamupuuhien jälkeen olin lenkkivarusteet päällä klo 05:50. Ei muuta kuin menoksi kevyelle 30 km:lle. Viime yönä tuli vettä aika railakkaasti, joten polut ovat edelleen mutaisia. Valitsin asfalttireitin Eldoretin suuntaan 15 km ja takaisin. Olin varustautunut myös otsalampulla, koska pimeys häviää vasta yli puolen tunnin kuluttua. En juuri tarvinnut lamppua, koska edessäni möllötti suurena ja keltaisena kuu valaisten upeasti maantien. Tähdet tuikkivat kauniisti taivaalla. Oli sadunoloinen olo askeltaessani eteenpäin. Alamäkiosuus sujui erittäin hyvin 4:00-5:00 min/km välillä. Jalat tuntuivat erittäin rennoilta eilisen hieronnan jälkeen. Matka taittui ripeästi, varsinkin kun sain välillä koululaisia kirittäjiksi. Ensimmäinen vitonen meni ajassa 24 min ja kymppi 48 min. Kääntöpisteen (15 km:n) kohdalla ajastin näytti 1:10:09, mikä on noin minuutin parempi aika kuin viime vuonna ja 12 minuuttia parempi kuin 10 päivää sitten juostu 30 km:n puoliväli. Hurjaa menoa, vaikka on kevyttä. Pulssini vaihteli 117-131 välillä ja vain hetkittäin nousi mäissä 140:een.
Katsotaan, miten onnistun säilyttämään rennon menon ylämäkiosuudella. Ensin vauhtini tipahti 5:30 min/km, mutta profiilin tasaannuttua vauhtini nousi jälleen alle 5 min/km. 20 km:n kohdalla suuta alkoi kuivaa ja niinpä ostin cociksen kioskista. Nyt matka taittui helposti, välillä jopa 4:30 min/km loivissa nousuissa. Pulssini vaihteli 130-137 tasaisella ja korkeammissa nousuissa 141-142. Nyt alkaa näkyä enemmän työväkeä tien varrella odottelemassa Matatuja ja koululaisia juoksee eri suuntiin. Minä jatkan rentoa menoa. Yritän vielä pinnistää viimeisen 2 km:n nousut. Uurastus palkittiin upealla ajalla 2:26:18, mikä on yli kymmenen minuuttia parempi aika kuin viime vuonna ja 26 minuuttia parempi aika kuin 10 päivää sitten juoksemani 30 km:n sama matka - vaude! Nautin koko matkan juoksusta ja nyt olen erittäin tyytyväinen harjoitukseen. Tästä on hyvä jatkaa ripeämpiin ja lyhempiin matkoihin.
Leirikeskukseen päästyäni Espanjan ja Euroopan ripeimpiä pikamatkojen pinkojia saapui aamiaiselta. Pyysin Arturo Casadosta nappaamaan minusta valokuvan ja samalla otin söötistä pinkojapariskunnasta kuvan - nämä ovat yllä.
Muuta mukavaa
Nyt suihkuun ja uimaan. Uima-altaan viileä vesi vilvoitti mukavasti jalkoja. Sitten oli vuorossa aamupala, joka oli edellisten päivien kaltainen. Lornahin irlantilainen fysioterapeutti oli saapunut eilen illalla HATC:iin ja istui minua vastapäätä. Hän vierailee 10 päivän ajan 3-4 kertaa vuodessa Itenissä antaen Lornahille henkilökohtaista fysiterapiaa - varaa näyttää Lornahilla oleva Lepohetki on seuraavaksi vuorossa.
Lounaaksi saimme nauttia kasviskeitosta ja täytetyistä sämpylöistä. Nyt maittoivat sämpylät! Loopupäivän pyhitin korttien kirjoittamiseen ja lepäämiseen sekä kirjan lukemiseen. Mukavan leppoisa iltapäivä.
Päivälliseksi tarjoiltiin klo 19:00 riisiä, perunoita, ugalia ja kalapihvejä. Tanskalainen nuori juoksijapariskunta viettää kanssamme leirillä viimeistä päivää. He ovat lähdössä Itenistä aikaisin aamulla ja samoin kuulemma on lähdössä sveitsiläinen melko hiljainen tyttö. Väki vähenee. Leirinkeskuksen emännän mukaan HATC on ollut ruuhkainen viime lokakuusta lähtien ja jatkuu sellaisena aina toukokuun puolelle. Kesäkuukaudet ovat sitten hiljaisempia. Useimmat lähtijät lupaavat tulla takaisin ensi vuonna - olivat ihastuneet tähän palvelutasoon ja maastoon sekä ilmastoon.
Hyvää perjantai-päivän jatkoa sekä antoisaa viikonloppua ja talvilomaa teille!
Terveisin,
Harri
Olet sinä ahkeroinut!
VastaaPoista